Aamupäivän projektien työstämisten jälkeen lähdettiin vierailemaan paikallisiin kouluihin. Osa meni lukioasteelle, osa yläasteelle ja oma ryhmäni tutustui ala-asteen kouluun.
Koulun pihalle ajavan bussimme piiritti ryhmä iloisia oppilaita ”Hello” -tervehdyksineen. Kaikilla oli päällään koulu-univormut, mutta niissä sai näköjään olla koulun vaakunan lisäksi omiakin kirjailuja. Eräälläkin pojalla siinä taisi olla hämähäkkimies. Koulurakennus ja luokat olivat perinteisiä normiluokkia, ja oppilaista henki yllättävän reipasta iloisuutta, rohkeutta ja kiinnostusta vieraisiin. Olimme odottaneet jotenkin tiukempaakin kuria.
Turkkilaiset eivät puhu kovin paljon englantia, ja hotellin henkilökuntakin hallitsi paremmin saksankielen. Koulun opettajista vain muutama puhui englantia, ja esimerkiksi rehtorilla oli tulkki vierellään. Englannin opetusta kouluissa on lisätty ja nyt näillä ala-asteikäisilläkin englantia on 3 tuntia viikossa. Oppilaat kyselivätkin innokkaasti ”What’s your name”, ”How old are you” -tyyppisiä kysymyksiä. Näytin puhelimen näytöltä viime jouluista kuutamokuvaa Kempeleestä, ja se aiheutti huomattavaa hilpeyttä lapsissa.
Se, paljonko turkkilaislapset kuulevat englantia muuten, voi sitten olla toinen juttu. Meillähän lapset kouluenglannin lisäksi kuulevat sitä koko ejan eri medioista. Täällä ei esimerkiksi kuule juurikaan länsimaista musiikkia muuta kuin hotellissa joskus.
Koulupäivän pituus on 6 tuntia, ja yhden tunnin kesto 40 minuuttia. Aamulla opiskellaan 4 tuntia, sitten on lounastauko, jonka perään on vielä 2 tuntia koulua. Maanantaisin ja perjantaisin päivä päätetään kokoontumalla yhteen laulamaan kansallislaulu. Koulun perustavoitteena on kasvattaa erilaisuutta hyväksyviä kansalaisia, olipa sitten kyse uskonnosta tai mistä muusta tahansa. Tavoitteen takana on rauhan edistäminen maailmassa.
Koulujen jälkeen käytiin tutustumassa tippukiviluolaan, sen jälkeen ajelimme busseilla serpentiinitietä ylös vuorelle, jonka huipulla oli Alanyan linnake. Maisemat oli hurjat ja auringonlasku kaunis. Itse linnakkeeseen emme sitten menneetkään tutustumaan, koska eivät suostuneet ottamaan maksua euroissa, vaan käteisenä liiroissa. Siihen ei oltu varauduttu, joten päätimme sitten vain tutustua linnan ympäristöön ja nauttia maisemista. Myyjärouvat kangastiskeillään eivät nuukailleet euroista, vaan tekivät kauppaa mielissään ja puhuivat niin englantia kuin ruotsiakin. Ammattilaisia!
Päivän aikana yksi jos toinen valitteli pahoinvoinnista ja vatsakivuista. Hotellille palatessamme huomasin samoja merkkejä itsessänikin ja pian tauti olikin päällä. Iltapalaa ei voinut ajatellakaan, ja yö kului vatsaa pidellessä ja toiletissa rampatessa. Aamuksi olo vähän alkoi helpottaa ja aamupalaa kävin kokeilemassa muutaman mehulasin muodossa. Pysyi sisällä, joten tämän artikkelin jälkeen lähden kokeilemaan lounasta. Jospa sitten pääsisi taas iltapäiväksi porukoiden mukaan. [Lisätty jälkeenpäin: Lähtemättä jäi, koska lounas alkoi ilmoittelemaan olemassaolostaan ja pakotti palaamaan busseilta takaisin hotelliin]
Vatsaongelmissa kärvistelee parhailla koko suomalaisryhmämme, samoin muut pohjoismaalaiset on jokseenkin kaikki osansa saaneet. Matkanjohtaja Polly oli tietääkseni ensimmäinen ”uhri” jo keskiviikkona, joten hänellä jäi International Marketplace kokonaan väliin.
Markus Aalto 