Tänä vuonna ITK:sta voi sanoa samaa kuin tammikuussa Lontoon Bettistäkin: sisällöt ovat se juttu. Täällä Aulangolla omasta näkökulmasta korostuu kuitenkin ehkä Lontoota enemmän sisällön ja osaamisen näkyväksi tekeminen ja analysointi. Tämä on itseni kannalta mielenkiintoista siksikin, että asia liittyy myös kesäkuussa alkavaan verkkokurssiini ”Videot ja digitarinat osaamisen osoittamisen välineinä”.
Osaamismerkit eli badget
Keskiviikon workshopissa kyse oli siis Badge Finlandin verkostoitumistapahtumasta, mutta omasta näkökulmastani kyse oli enemmänkin osaamismerkeistä. Osallistuin tähän, koska koko osaamismerkkiasia on ollut itselleni ja kollegoilleni hiukan vieras. Nyt kohteena oleva järjestelmä perustuu Mozillan Open Badge -konseptiin ja standardiin, mutta Mozilla ei itse ole enää asiaa ylläpitämässä tai tuottamassa palveluja. Eric Rousselle kumppaneineen piti hyvin avartavan esityksen asiasta.
Tämä Open Badge Passport ja Open Badge Factory ovat oululaisen Discendum Oy:n kansainvälisiä tuotteita, jotka perustuvat tuolle Mozillan kehittämälle konseptille ja standardille. Noiden kahden ero on pähkinän kuoressa seuraava:
- Passport (openbadgepassport.com) on tarkoitettu loppukäyttäjälle, eli kenelle tahansa yksityishenkilölle. Siellä käyttäjä luo itselleen tunnuksen, ja hänelle (hänen sähköpostiosoitteelle) myönnetyt osaamismerkit eli badget näkyvät siellä. Tunnus ja käyttö on maksutonta.
- Factory (openbadgefactory.com) on tarkoitettu organisaatioille. Ne voivat lunastaa vuosilisenssin (600 eur), jolloin ne voivat luoda omia osaamismerkkejään. Tunnus on aina yksittäinen sikäli, että kun esim. meidän organisaation Ammatillinen opettajakorkeakoulu on hankkinut tuon lisenssin, niin se voi kyllä myöntää meille muille käyttöoikeuksia osaamismerkkien luomiseen, mutta ne kaikki tulisivat sitten Ammatillisen opettajakorkeakoulun alle. Näin ollen meidän muiden kannattaa miettiä, haluammeko yhden yhteisen tunnuksen oamk:n alle, vai haluavatko kaikki osastot omansa. Kukin tunnus maksaa siis sen 600 euroa vuodessa.
Osaamismerkin idea on se, että organisaatio (esim. oppilaitos) voi luoda osaamismerkkejä eri tarkoituksiin. Ne voivat olla ikuisia tai määräaikaisia. Osaamismerkit tukevat elinikäisen oppimisen periaatteita siten, että kukin voi hankkia niitä lisää milloin tahansa myöskin valmistumisensa jälkeen. Jos esimerkiksi 60 tradenomia hakee samaa työpaikkaa samankaltaisilla todistuksilla, niin erillisellä osaamisen osoittamisella voi olla suurtakin painoarvoa työhönottotilanteessa.
Osaamismerkkien luomisessa on tärkeää, että ne suunnitellaan huolella ja hyväksytään riittävän kriittisesti – käytännössä jonkun tiimin toimesta. Tulevaisuutta on myös se, että niille (tai niiden myöntäjälle) olisi tärkeää saada myös muun verkoston tukea. Tarkoittaa käytännössä sitä, että esimerkiksi toinen organisaatio suosittelee/vakuuttaa tuon kyseisen osaamismerkin tai sen myöntäjän, eli vahvistaa sen statusta. Mitä enemmän tuollaisia suosituksia on merkittäviltä tahoilta annettu, sen vakuuttavampi se on esimerkiksi työhönottajan näkökulmasta.
Tässä Open Badge -konseptissa on se hyvä puoli, että se on helposti ja edullisesti saatavilla, ja että se on yhden maailmanlaajuisen standardin mukainen. Käyttäjä voi halutessaan tallentaa muualta saamansa osaamismerkit omalle koneelleen talteen ja ladata ne halutessaan tähän Passport-järjestelmään aiemmin saamiensa jatkoksi. Tämä toimii jos se toinenkin osaamismerkin luovuttaja on käyttänyt samaa standardia. Esimerkiksi Adoben myöntämät sertifikaatit eivät ole yhteensopivia.
Alla ruutukaappaus Galleria-näkymästä. Hienoa huomata kuinka monta ammattikorkeakoulua jo pelkästään tuosta alkunäkymästä löytyy.

Yläosan ”Merkit”-otsikkoa klikkaamalla avautuu näkyviin kaikki omat merkit. Täytyy sanoa, että käyttöliittymä on hyvin suunniteltu ja toteutettu. Ainakin omasta mielestäni liikkuminen onnistui täysin intuitiivisesti ja kaikki toimi hyvin.

Kun tuota yllä näkyvää kuvaketta klikkaa hiirellä, avautuu seuraava näkymä:
Ja kun tuolla klikkaa alimmaisenä näkyvää ”Avaa kriteerit…” -linkkiä, niin aukeaa tämä:
Osaamismerkkiasia vaikuttaa erinomaiselta, joten joutunemme perehtymään tähän vähän isommallakin porukalla.