Kun konkurssi kolkuttaa

Tätä kirjoitettaessa Kreikka huojuu konkurssin kynnyksellä, eikä valitettavasti ole jonossa yksin. Selän takana notkuu Italia, Espanja, Portugali ja mitä niitä onkaan.

Maan ahdinko ei voi olla vaikuttamatta sen asukkaiden arkeen, elämään ja kuolemaan. Vaikutus näkyy verojen nousuna ja palkkojen laskuna, töiden loppumisena ja laskupinojen kasvamisina, kotien ulosmittaamisina, avioeroina, itsemurhina ja kauheina perhetragedioina.

Eikä tuohon tarvita edes maan konkurssiin menoa, kunnon lamakin saa jo paljon aikaan. Omat kokemukseni ajoittuvat 90-luvun alkuvuosiin, kun olin toiminut jo useita vuosia yrittäjänä ihan mukavasti menestyvässä putiikissani. Hyvän menestyksen vuoksi tuli tarvetta lisätilalle, joten ostin huoneiston uudesta liiketalosta. Tuolloin puhuimme usein ääneen siitä, kuinka hyvän sijoituksen olimmekaan tehneet: jokainen saisi koska tahansa huoneistonsa myytyä vähintään parinkymmenen prosentin voitolla. Eipä olisi kukaan uskonut, että minunkin 740 000 markan liikehuoneisto myytäisiin muutaman vuoden kuluttua 1 markalla. Kollegoja kaatui ympärillä kuin heinää, ja lähes poikkeuksetta perässä seurasi myös avioero. Läheisistä ystävistä yksi lähti oman käden kautta (juomalla itsensä lyhyessä ajassa hengiltä).

Mutta ei konkan kolkutuksiin tarvita edes kansallisia lamoja. Siihen voi riittää ihan vain se, että ihmisellä on halu tehdä omasta ja perheen elämästä hyvä, mutta sitten kohdalle sattuu vain huono tuuri.

Esimerkiksi rakennat perheelle taloa ja budjetti vähän ylittyy. No, se on normaalia ja siitä kyllä selvitään. Talo alkaa valmistua ja vanha pitäisi myydä, mutta nyt onkin asuntomarkkinoilla hetken notkahdus, eikä kauppoja saadakaan tehtyä tarvittavaan hintaan.

Rahakirstun pohja paistaa, mutta laskut molemmista taloista tulee ajallaan. Pisteenä iin päälle uudisrakennuksessa paljastuu paha vesivahinko, ja koska tiukassa rahatilanteessa vakuutusmaksut olivat hiukan rästissä, vakuutusyhtiö jättää vahingon korvaamatta. Pankki vaatisi lisälainalle henkilötakaajia, mutta ne pari parasta kaveria on jo takaajina, eikä huonommat kaverit suostu. Mitenpä tuollaisesta enää kunniallinen suomalainen mies nousee? Mies, joka on kaikkien kuullen vannonut aina maksavansa velkansa.

Nyt ei maksa. Ei, vaikka kuinka tahtoisi!

Kun märkää lunta täynnä oleva raskas kola lähtee luisumaan peltikattoa pitkin alas, siitä kannattaa päästää irti. Voihan siellä alla olla jotain särkyvää, mutta se särkyisi vielä pahemmin, jos sinä tulisit mukana.

Kun tuon hyväksyy, voi vähän hengähtää ja miettiä vaikka sitä, voiko Suomessa perhe kuolla nälkään tai paleltua kodittomana hankeen…

Voit siis alkaa kasailemaan asioita pikkuhiljaa uudestaan. Se on hidasta, se on kokonaan uusi asetelma ja tuntuu aluksi mahdottomalta. Toimeentulorajalla voi kuitenkin elää ihan tolkkua elämää, kunhan tiedostaa rajat ja suostuu syömään kaurapuuroa. Sitä tuli tehtyä viisihenkisen perheen kanssa lähes 10 vuotta, ja nyt kun tiedän mistä on kyse, voisin tehdä sen uudestaankin. Ei se elämä ollut yhtään sen huonompaa kuin aiemminkaan. Oikeastaan se oli paljon parempaa, kun kiire ja stressi vihdoinkin loppui.

Rankinta konkurssissa on kuitenkin kantaa syyllisyys niiden parhaiden kavereiden kohtalosta, joiden elämä myöskin saattoi romahtaa takuuvelkojen myötä. Mutta sillekään ei voi mitään. Kukaan ei tehnyt tahallisia virheitä, oli vain hiukan huonoja valintoja ja paljon huonoa tuuria. Esimerkiksi sen vakuutusmaksun kanssa ei olisi pitänyt riskeerata, eikä sitä takausta olisi koskaan pitänyt allekirjoittaa.

Itse opin, että apua kannattaa etsiä ja asioiden hoitamiseen kannattaa miettiä läheistensä avulla sellaisia ratkaisuehdotuksia, joiden kanssa voisi elää ja jotka ovat kuitenkin realistisia. Meitä auttoi omat vanhempamme ja hyvä velkaneuvoja. Omien ideoiden ja hyvän velkaneuvojan avulla voi saada ihmeitä aikaan. Meidän ihmeemme oli se, että saimme lopulta ne parhaat kaverit pelastettua.

Elämä jatkuu, kun sen antaa jatkua. Erilaistahan se on ja arvet ikuiset, mutta arpia meille kertyy matkan varrella joka tapauksessa. Hyvä on kuitenkin tiedostaa sekin, että ympärillä vilisee myös ilopilkkuja. Ei niitä tietenkään aluksi huomaa, mutta niitä kannattaa yrittää bongailla heti, kun silmät pysyy auki ja itkun seasta näkee. Harjoitellessa kehittyy, ja vähitellen niitä oppii näkemään enemmänkin. Elämä on itseisarvo, siitä kannattaa pitää kiinni!

Joku syrjäytyy, mutta kuka?

Osa meistä haluaa pitää itsensä irti Facebookin kaltaisesta sosiaalisesta mediasta. Perusteena voi olla se, että ei haluta syrjäytyä, vaan pysyä kiinni oikeassa elämässä. Virtuaalisia ympäristöjä ei pidetä oikeana, ja moni onkin sitä mieltä, että olisi parempi vaikkapa soittaa puhelu tai käydä kylässä. Yleensä tällaisten kommenttien sanojat eivät itse käytä sosiaalisen median välineitä ollenkaan.

Jos katsellaan historiaa taaksepäin, niin ihminen on aina pyrkinyt etenemään elämässä tavalla tai toisella. Polynesialaiset etenivät aikanaan Tyynellä merellä saarelta toiselle, vaikka eivät edes tienneet onko siellä saarta mihin edetä. Toiset taas etenivät nykyiseen Pohjois-Suomeen, eivätkä poistuneet edes ensimmäisen talven jälkeen. Nyt, kun maapallo on asutettu, tähyillään avaruuteen ajatuksella, että sinne voisi lisätä asutusta.

Täällä ajassa ihminen etsii hyviä tapoja toimia oman ja toisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Kommunismin ajatus oli se, että koska täällä ollaan yhdessä, niin kaikki jaetaan. Taustalla oli ajatus ihmiskunnan tasa-arvoisesta verkostosta. Hieno ajatus, mutta ei toiminut käytännössä, koska kukaan ei halua jakaa maallista omaisuuttaan toisille.

Nykyisen sosiaalisen median perusajatus on vähän sama, mutta nyt ei jaeta maallista omaisuutta, vaan henkistä. Idea on mielettömän hyvä, ja panee meidät miettimään mm. sitä, missä menee henkilökohtaisuuden ja yleisen hyvän välinen raja. Mielestäni ydinsana on verkostoituminen. Sitä esim polynesialaiset tekivät jo satoja vuosia sitten, kun lähtivät niiltä asuttamiltaan saarilta kanoteillaan horisontin taakse kaupan tekoon. Kapteeni Cook osui jossain vaiheessa niille seuduille, ja sieltä poistuessaan hänellä oli mukanaan heidän paras navigoija tuomaan osaamistaan Euroopan merenkulkijoille.

Jos nyt joku sanoo kieltäytyvänsä Facebookista siksi, että Facebook lisää syrjäytymistä, kannattaisi miettiä asiaa toisinpäin. Itse huomaan päivittäin ongelmia siinä, että yhteyden ottaminen muutamiin hyviin ystäviin on alkanut olla yllättävän vaikeaa, koska he ovat kieltäytyneet käyttämästä Facebookia. Joku syrjäytyy, mutta kuka?

Syve-seminaarin iltapäivä matikan merkeissä

Yhteinäiskouluseminaarin iltapäivää vietetään matematiikan merkeissä, eli Maarit Savolaisen luotsaamana aiheella Matikkaa verkossa. Alla joitakin linkkejä matikasta kiinnostuneille.

Matikkaa verkossa -aihe onnistuu parhaiten mikroluokassa.
Tehtäviä & pelejä