Aamu alkoi reippaasti edellenkin 3D-ympäristöjen puitteissa. Koulutuskeskus Salpausselän Georges Secura ja Mikko Luukkonen esittelivät kokemuksiaan 3D-ympäristö käytöstä ammatillisen opiskelun näkökulmasta Sandbox-pelin kautta. Peliä tehdään yhdessä Ludocraftin kanssa.
Sandbox toimii realXtendin alla. Se on rakennusalaan liittyvä simulaatorityyppinen ympäristö, jossa osia kuten piirustukset, ja kaivutyöt. Oppilaspari saa tietyn tehtävän, joutuu valitsemaan siihen sopivat työkalut ja etenemään asianmukaisella tavalla. Toiminnan onnistuminen selviää aina heti tehtävän jälkeen. Hanke on saanut julkista rahoitusta, joten peli tulee valmistuttuaan olemaan kaikkien saatavilla. Tarkoitus on tuoda ympäristöön myös lisättyä todellisuutta.
Mattilanniemi Pasi tulevaisuuden koulun hankkeineen on tuomassa reaXtendin alla pyörivää peruskouluun suunnattua ympäristöä.