Bett 2013

Tänä vuonna Bett-messut siirtyivät Olympia-hallista ExCel-messukeskukseen. ExCelin sisääntulo oli varsin selkeä.
Tänä vuonna Bett-messut siirtyivät Olympia-hallista ExCel-messukeskukseen. ExCelin sisääntulo oli varsin selkeä.

Tämä oli kolmas käyntini Lontoon Bett-messuilla. Bett on Euroopan suurin koulutusteknologian tapahtuma, joten työni kannalta sen sisältö on varsin keskeistä. Olin työkaverini kanssa messuilla OAMK:n lähettämänä, mutta myöskin Oulun sivistys- ja kulttuuripalveluista väkeä oli mukana reilut 20 kollegaa, mikä myöskin kertonee jotain aiheen kiinnostavuudesta. Aiemmilla kerroilla tilaisuus järjestettiin Olympia-messukeskuksessa, joka oli sijainniltaan kohtuullisen lähellä Lontoon keskustaa. Tämän vuoden messut pidettiin ExCel-hallissa, joka sijaitsee Victoria-aseman paikkeilta Thames-jokea myötäillen n. 15 km itään päin. Maanalaisella matkaan on varattava käytännössä tunteroinen ja reittivalinnasta riippuen selviää 1-2 vaihdolla. Hotelleja on toki myös heti ExCelin vieressä, mutta ne tulevat varatuiksi melko aikaisin. Valtavassa ExCel-keskuksessa pyöri nytkin Bettin lisäksi pari muutakin messua.

Edellisen vuoden Bett-messuista kirjoittelin artikkelissa https://markusaalto.wordpress.com/2012/01/23/bett-2012/. Tähän koetan hakea välähdyksiä asioista, jotka nousivat jostain syystä itselleni esiin aiempia kertoja enemmän.

Maailmalla kuuma keskustelun aihe on robottiautojen tuleminen, joten silmään sattui täälläkin robottiteknologia. Tanssivassa robotissa ei sinänsä ole mitään uutta, mutta indikoiko tämäkin silti olemassa olevaa murrosta?
Maailmalla kuuma keskustelun aihe on robottiautojen tuleminen, joten silmään sattui täälläkin robottiteknologia. Tanssivassa robotissa ei sinänsä ole mitään uutta, mutta indikoiko tämäkin silti olemassa olevaa murrosta?
Robotiikkaa oli havaittavissa myöskin vauvanhoitoon liittyvässä opastamisessa. Robottivauvan käsittely on paljon turvallisempaa, kuin oikean. Ehkä tätä kautta ainakin ensisynnyttäjän itsetuntoa saadaan hiukan rohkaistua.
Robotiikkaa oli havaittavissa myöskin vauvanhoitoon liittyvässä opastamisessa. Robottivauvan käsittely on paljon turvallisempaa, kuin oikean. Ehkä tätä kautta ainakin ensisynnyttäjän itsetuntoa saadaan hiukan rohkaistua.

Toinen huomiota kiinnittänyt asia oli 3D-grafiikka. Aika vaikuttava kokemus esim. tutkia sydämen toimintaa niin, että sydän leijuu silmien edessä ja sitä voi pyöritellä (tietsikan hiirellä) ja ottaa siitä vaikkapa halkileikkausnäkymän. Siinä tarvittiin vielä 3D-lasit, mutta nähtiinpä nyt sitten myöskin ilman laseja toimiva 3D-näyttö.

Kuvassa olevat lentokoneet olivat siinä näytöllä, paitsi se lähimpänä oleva, joka leijui näytön ulkopuoella. Jukka yritti ottaa sen siiven kärjestä kiinni, mutta ilmaahan se vain haroi.
Kuvassa olevat lentokoneet olivat normaalisti näytöllä, paitsi tuo lähimpänä oleva, joka leijui näytön ulkopuoella. Jukka yritti ottaa sen siiven kärjestä kiinni, mutta ilmaahan se vain haroi. Tähän ollaan siis menossa:  3D-grafiikka ilman 3D-laseja.

Valokuvasta kolmiulotteisuus ei käy kovinkaan selvästi ilmi, mutta ehkä sen voi hiukan aistia. 3D-grafiikan ohella silmiin pistävä seikka oli myös 3D-tulostus – se on tosiaankin todellisuutta ja hintansa puolesta vaikka kotiin hankittavissa oleva laite. Periaatteenahan siinä on se, että piirretään 3D-suunnitteluohjelmalla kuva jostakin esineestä (esim kännykän kuoret) ja tulostetaan se. Tulosteena tulee siis oikeat kännykän kuoret, jotka voi oikeasti ottaa käyttöön.

Tai jos arkkitehti piirtää talon, hän voi tulostaa siitä pienoismallin pöydälle.
Tässä arkkitehti on tulostanut piirtämästään rakennuksesta 3D-pienoismallin (katso lähikuva klikkaamalla kuvaa).

Esityksiäkin kuunneltiin, ja tietysti meitä kiinnosti erityisesti Microsoftin Office 365, koska sitä ollaan Oulun opetustoimessa ottamassa käyttöön kuluvan vuoden kuluessa. Esityksessä ei sinänsä tullut esiin kovin dramaattista uutta, mutta mukavia havainnollistava demoja kyllä.

Microsoftin esitys Office 365 -järjestelmästä kiinnosti kävijöitä. Varsin toimivan tuntuisesta työkalusta tuntuisi olevan kyse!
Microsoftin esitys Office 365 -järjestelmästä kiinnosti kävijöitä. Varsin toimivan tuntuisesta työkalusta tuntuisi olevan kyse!

Linkkejä:

Advertisement

Yksi kommentti artikkeliin ”Bett 2013

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s