Markus Aalto

ITK (Interaktiivinen Teknologia Koulutuksessa) viettää tänä keväänä 25-vuotisen taipaleensa juhlakonferenssia teemalla ”TAO tulevaisuus” (TAO = TietokoneAvusteinen Opetus). Osallistujia tulee taas yli 1500. ”Opettajat ovat tässäkin yhtälössä avainasemassa ja heidän muuttuvan roolinsa kehittäminen, tutkiminen ja ymmärtäminen ovat ITK:n suuria kysymyksiä”, sanoo konferenssin johtaja Jarmo Viteli, ja kertoo: ”Vietin viime lukuvuoden Piilaaksossa vierailevana tutkijana perehtymällä erityisesti opetusteknologian jalkauttamiseen arkeen eri oppilaitoksissa, K-12 kouluista yliopistoihin. Onnistuneiden esimerkkien taustalla oli aina innostuneet opettajat ja toimintaa tukeva johto sekä kannustavat vanhemmat ja muu lähiyhteisö.”

Opettajat todella ovat yhteiskuntamme keskiössä, kaikkien arvosteltavana työssä, josta jokaisella meistä on vuosien pettämätön omakohtainen kokemus. Moni ei kuitenkaan tiedä, kuinka rajussa muutoksessa opettajan rooli koko ajan on. Tämä konferenssi on siitä yksi hyvä osoitus. Itse osallistuin ensimmäisen kerran vuonna 1998, kun olin töissä Oulun yliopiston Koulutusteknologian tutkimusyksikössä (nykyisin Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikkö). Tänä vuonna tuon yksikön johtaja, professori Sanna Järvelä, oli yksi avajaisten puheenvuoron pitäjistä. Muita avajaisten puhujia olivat FT Lauri Järvilehto (Filosofian Akatemia), kaupunginjohtaja Timo Kenakkala (Hämeenlinnan kaupunki) ja tietysti konferenssin johtaja Jarmo Viteli (TAY).

Varsinainen konferenssi alkaa torstaina, mutta jo keskiviikkona pidetään perinteiset workshopit ja tutkijatapaamiset. Tänä vuonna ilmoittauduimme kollegani Jukka Kurttilan kanssa Microsoftin Office 365 -työpajaan, koska se liittyy niin oleellisesti oman arkityömme kuvaan. Worksopissa käytiin Timo Hännisen johdolla ensin läpi O365:n uusia ominaisuuksia. Yammer on jo ollutkin pitkään käytettävissä O365:ssa, mutta mielenkiintoista oli se, että se kiinnittyy järjestelmän kylkeen niin sujuvasti, että sitä voidaan käyttää myöskin dokumenttien kommentointiin ja ”tykkäämisiin”. Muita uutuuksia on Videopalvelu, jonka avulla voi jakaa videoita Office 365:ssa. Videopalvelussa voidaan hyödyntää kanavia, joille voi määritellä käyttöoikeuksia ja sillä tavalla mahdollistaa videoiden näkymisen vain halutuille henkilöille.

Lyncin vaihtuminen Skype for business -ohjelmaksi onkin ollut jo tiedossa, ja nyt päivitykset ovat käynnistyneet ja tulevat meillekin näkyviin näinä päivinä. Mielenkiintoinen oli myöskin Innofactorin Skill-sovellus, joka helpottaa sivustojen käyttöä koulutyössä. Ohjelma on maksullinen, ja se tulee näkyviin Sivustojen ohjelmavalikoimaan, kun se on hankittu ja asennettu käytettäväksi. Marianna Halonen esitteli OneNotea ja Luokkien OneNote -sovellusta, mutta se meille olikin melko tuttu sovellus jo entuudestaan. Hyvä sovellussivusto esiteltiin myös: http://sovellus.info tarjoaa hyviä mobiilisovelluksia Office 365:n käytön näkökulmasta.

 Avajaiset

Tein rajun ratkaisun, enkä kuudentoista vuoden kokemuksen perusteella yrittänytkään pääsaliin. Sen sijaan istuin ja kuuntelin koko avajaissession kaikki puheenvuorot hyvin ilmastoidussa ja harvaan miehitetyssä salissa nro 35. Oli ilo seurata oman yliopistoni ja entisen työskentely-yksikköni nykyisen johtajan, professori Sanna Järvelän, kommentteja siitä, mikä oppimisen tutkijoita tällä hetkellä kiinnostaa eniten. Olen aina ihaillut Sannan kykyä asettua arjen keskelle ja puhua asioista selkeästi, eikä tarvinnut pettyä nytkään. Keskeisistä käsitteistä puhuttaessa hän totesi, että voihan näille asioille antaa mitä nimiä haluaa, mutta hän puhuu oppimisen itsesäätelyn tärkeydestä. Taitava oppija toimii tietoisesti, tarkkailee omia toimintojaan ja pohtii asioita eteenpäinvieviä vaihtoehtoja. Me kaikki tiedämme, että tuollainen on aika vaikeaa eikä tapahdu itsestään. Niinpä niin. Eikö sitä sitten pitäisi harjoitella koulussa?

Seuraavan puheenvuoron piti filosofian tohtori Lauri Järvilehto raflaavalla otsikolla ”Hauskan oppimisen vallankumous”, joka on myös hänen kirjansa nimi (http://www.adlibris.com/fi/kirja/hauskan-oppimisen-vallankumous-9789524516198). Järvilehto mainitsi (turhaan) nukkuneensa edellisyönä kaksi tuntia ja halusi kai siten pahoitella mahdollisia ajatuskatkoja. Voin sanoa, että niitä ajatuskatkoja tuli, mutta ei ne mitään haitanneet, kun mies puhui täyttä asiaa. Hienoa, että joku riittävän arvovaltainen asiantuntija uskaltaa sanoa tällaisen konferenssin avajaispuheenvuorossa asioita, jotka jokainen luokanopettaja tietää. Ja tämä ei ollut piruilua. Hauskojen ankkojen tuominen matematiikkaohjelmiin ei edistä oppimista yhtään mitenkään. Sitä edistää aito kiinnostus matematiikkaan, ja sieltä pitää löytyä myös se motivaatio. Tai äidinkieleen, maantietoon, historiaan, uskontoon, kuvataiteisiin, musiikkiin… Jos sitä kiinnostusta ei ole, niin sitten pitää vain yleissivistyksen vuoksi opetella tietyt asiat. Siihen ei tarvita ankkoja, vaan asennetta. Tai kuten Sanna Järvelä sanoi: tarvitaan tahtoa, sinnikkyyttä ja oppimisen itsesäätelyä. Noita kaikkia voi oppia, ja niiden opettaminen on tämän ajan koulun tärkein tehtävä. Järvilehto esitteli merkittävän ja itselleni uuden käsitteen ”episteeminen nöyryys”: me emme kertakaikkiaan tiedetä, millaista tulevaisuuden oppiminen on.

Kymmenen tikkua tabletilla

Todella hieno esimerkki nykyaikaisesta käytännön koulutyöstä oli helsinkiläisen Siltamäen ala-asteen opettajien (Maria Hukkanen ja Nina Orpana) esitys ”Kymmenen tikkua tabletilla”. Jokainen nyt varmaan ajattelee, että pitikö tuokin hieno leikki viedä sähköiseksi. No, tässä projektissa oppilaat menivät vanhainkotiin kyselemään, että millaisia leikkejä ja pelejä te aikanaan leikitte. Vanhukset kertoivat ja oppilaat kuuntelivat, erittäin mielissään molemmat. Sen jälkeen vanhukset pyydettiin koululle kylään, ja oppilaat esittelivät heille iPadin toimintaa. Leikkejä ja pelejä vertailtiin, ja jos lähdetään siitä, että leikki opettaa lasta tulevaan, niin tässä juuri toteutui hienosti noiden aloituspuheenvuorojen pitäjien ajatukset: oppimaan oppimista voi opetella koulussa esimerkiksi näin. Mikä olisi parempi tapa havainnollistaa nuorelle sitä, että omaa oppimista voi tarkkailla ja kehittää, ja että siihen voi itse vaikuttaa?

Mielestäni edellä esiintuomani henkinen asenne liittyi kaikkeen näkemääni. Oli esimerkiksi ilo seurata entisten yliopiston työkavereiden PechaKucha-esitystä otsikolla ”Do It Yourself In Education” (tee se itse opiskelussa). Tai kuten Erno Paasilinna aikanaan sanoi: ainoat oppineet ovat itseoppineita, muut ovat opetettuja.

Summa summarum: tämän vuoden ITK:n keskeisin teema näyttää olleen oppimisen itsesäätelevyys ja sen opettaminen koulussa. Aika komea punainen lanka neljännesvuosisadan juhlaa viettävälle konferenssille!